Metsän kutsu

Mikä leijui äänettömästi taivaalta? Kullankeltainen hapertunut lehti, vuoden viimeinen käpristynyt vanhus. Ihan kuin olisi kertonut: älä sinäkään rynnistä elämän läpi pelkästään ulkonäköösi tuijottaen. Laskeudu pehmeästi, anna tuulen hyväillä kasvojasi ja kuule kuinka metsä kutsuu sinutkin lehtien virvelötanssiin.

Vihdoinkin?

Tänäkin armon vuonna, Tapaninpäivän iltana tasan kello kahdeksan,  Herra Gyllenfågel kiittää kylläisenä Kotiapua ja Rouva Puolisoa joulunpyhien erittäin onnistuneesta luotailusta satamaan. Hän vaatii saman tien että juhla-ajan steariinikynttilät sammutetaan viimeistään nyt, ja kristallikoristeet kääritään talteen sametinpunaisiin rasioihinsa ennen arjen saapumista.

Hämyinen aatonaatto

Joulukuinen kylmän sinertävä kuutamo heittää valoviirun ovenraosta lautalattian poikki. Se ei yllä rukin polkimelle asti, ei hiljenneen kehdon jalaksiin eikä isännän veistämän sillipytyn haljenneeseen kylkeen. Mutta sileäksi poljetun oksaisen laudan pintaa se matelee hitaasti eteenpäin kuin kalliolle kaatunut maito, valuu lankun rakoihin, paljastaa varjoista syvät uurteet. Pinnalla uinuu koskematon pöly.

Raskas ovi ei ole auennut vuosiin, kuunsäde on ainoa vieras joka on sisälle päässyt. Eikä ole vieraita toivottukaan. Aika on hiipinyt hyljätyn tuvan ohi. Metsäjäniskin tuntee itsensä ei-toivotuksi, kääntyy pois, ei tule toiste.

Mutta luonto ihan selvästi odottaa tänäkin vuonna jotakin tapahtuvaksi. Ensilumen kristallijuhlaa, joulun aikaa?

(Tämä kaunis teksti on peräisin Funchalilta, vuosia sitten ja nyt hieman muunneltuna. Kiitos Funchal!)

Rauhallista Joulua!

Valon juhlaa

Ei valkoista mekkoa eikä kynttiläkruunua kutreilla, mutta voisikohan kuitenkin olla Sankta Lucia huomisen juhlapäivän kunniaksi?