maanantai 31. maaliskuuta 2014

Torpan tarinaa - mysteerit

Mitenkä tämä taikina nyt tuollaiseksi vääntelehtii, ihmetteli Muori aamutuimaan. Hän oli sytyttänyt koivukapulat tuohen avulla puuhellaan, lakaissut leivinuunin katajanoksilla ja puhdistanut torpan pöydän käydäkseen alustamaan lettivehnästä. Väinö-veli oli puhdetöinään valmistanut hänelle sellaiset työkalut että niillä kyllä kehtasi koristella leivinnäiset kaikkien ihmeteltäviksi.






















Muori alusti, vaivasi ja veivasi taikinaa. Mutta se muuttui uusien vempeleitten alla aina vain kummallisemmaksi ja lopulta leipurilla oli syli täynnä särmikkäitä kultaharkkoja lettipitkojen sijasta. Muorin täytyi ihan istuutua, pyyhkäistä hiussuortuva huivin alle ja ottaa kulmakaapista parit tipat saunakkoa sydänalaa rauhoittamaan. Sitten hän kätki kullanhohtoiset taikinaviipaleet huolellisesti ja rupesi miettimään mikä neuvoksi.

Toisella puolen pitäjää, suuressa kartanossa, oli rovasti Sulevi Suitsu hänkin saanut pohdittavaa kerrakseen.






















Illansuussa hän oli poikennut herraskartanon aittaan, ehkäpä toiveenaan kohdata uusi taloon muuttanut komea ompelijatar. Mutta aitassa hänet yllätti vieläkin ihmeellisempi näky. Kynttilän valossa säihkyivät kymmenet korut, toinen toistaan kauniimmat. Muutoin aitta oli tuskin käytössä kartanonherran kuoltua, ja piikoja ei talossa ollut enää aikoihin. Mitä oli tapahtunut, kenelle korut kuuluivat ja miten ne olivat päätyneet tänne? Rovasti puhalsi kynttilän sammuksiin, asteli äänettömästi ympärilleen vilkuillen ulos aitasta ja päätti olla mainitsematta tapauksesta kenellekään, varsinkaan ompelijaneidille. Hän tutkisi asian aivan itse.

Samaan aikaan luotsimestarin saarella ulkomerellä vallitsi epätoivoisen synkkä tilanne. Sillipatruunan nuori kaunis vaimo oli kadonnut. Anoppi oli kutsuttu taloon paimentamaan lapsia aikuisten lähdettyä etsintöihin.






















Sillipatruunan vaimosta oli kulkenut saaristossa monenlaisia huhuja. Tiedettiin muka, että tyttö oli noussut merestä kalaverkon mukana ja ruvennut siitä sitten sillipatruunan vaimoksi. He pitivät toisiaan hyvänä ja heille syntyi pian kahdet lapset. Mutta nuori vaimo oli hiljainen ja kuljeksi mielellään meren rannalla yksikseen.

















Ikäänkuin hän olisi puhunut hylkeiden kanssa. Ja kotona ollessaan nuori vaimo istuskeli ulkona, kalaverkkoon kietoutuneena. Sillipatruunan talo oli saaren komeimpia, mutta nuorikko viihtyi omassa vaatimattomassa kammarissaan ja puhui harvoin saarelaisten kanssa. Hänen mieleisin lakanansa oli levällä paikattu vanha purje, ja lattialla astellessaan hän käveli pienten simpukankuorten päällä.






















Nostettuaan tytön kalaverkosta veneeseen sillipatruuna oli samalla ottanut talteen hylkeennahan ja kätkenyt sen lukolla suljettuun kirstuun ison salin nurkkaan. Kirstun avain hänellä oli aina mukana, kaulan ympäri kiedottuna, mutta nyt hän oli unohtanut sen tyynynsä alle lähtiessään verkkoapajalle.

Vaimon oli täytynyt löytää kirstun avain. Sen jälkeen hän oli ottanut mukaansa hylkeennahan ja kadonnut jäljettömiin.

Kyseltiin Kapteenin asunnosta, mutta siellä oli vain lettipäinen pikkutyttö kotosalla ja hän säikähti kävijöitä niin että meni aivan puhumattomaksi.




perjantai 28. maaliskuuta 2014

Torpan tarinaa - kenen kädet?

Sunnuntai- ja torstaiyöt olivat vaarallisia. Koulunopettajan rouva ei silloin uskaltanut ummistaa silmiään, sillä juuri tuollaisina öinä painajainen vaani ja kiusasi. Varsinkin maaliskuun valkenevina aamutunteina hän heittelehti jouhipatjallaan puolelta toiselle ja kuunteli.

Nyt hän istui aamun sarastuksessa, pohtien kertomusta jonka yön pimein hetki tällä kertaa oli tarjoillut. Vanhan koulun edesmennyt opettajatar oli unessa saanut uuden käsivarren ja nojaili siihen homeesta vihertyneen oven yläpuolella. Vanhan naisen takana leijaili kädettömänä, jalattomana ja päättömänä univormuun pukeutunut vieras.






















Vanha kansa sanoi että jos unessa kainalosta kasvoi uusi käsi, se tarkoitti varkaan saapumista seuraavan täyden kuun aikaan. Oli piilotettava arvoesineet lipaston salalokeroon ja irtonaisen lattialankun alle. Maantie oli haravoitava siitä kohdasta missä orava oli juossut tien poikki - se käännyttäisi varkaan pois.

Mutta aamulla ilmeni että vieras käsi oli jo ehtinyt pistäytyä pimeillä asioilla pitäjäläisten kodeissa.




















Apteekkarin luona tuntematon kävijä oli vetänyt rohtokaapin laatikon auki, ja unohtanut siihen ihmeen kauniin sinisen kaulakorun. Pieni ruskea kamferttipullo puuttui, mutta kaikki muut rohdot olivat tallella.

Provinssitohtorin kotonakin oli kutsumaton vieras käynyt, tutkien käärevaatekaappia ja tohtorin kulunutta kapsäkkiä, mutta mitään ei huomattu puuttuvaksi.






















Mutta kummallisin tapaus kuultiin luotsiperheen saarelta. Siellä oli lukitusta kirstusta viety hylkeennahka ja samana yönä sillipatruunan kaunis nuorikko oli kadonnut tietymättömiin. Liedellä oli vielä lämmin pannukakkumuusi, puolukoista ja katajanmarjoista keitetty.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Torpan tarinaa - hiljaiseloa

Aamuvarhain kun Muori kömpi keittiöön laittamaan puukapuloita hellaan Väinö-veli istuskeli jo pöydän äärellä. Hänellä oli tuliaisia. Almanakka! Muori katseli pienen kirjasen kantta johon oli kuvattu aurinko, kuu ja tähdet, ja ryhtyi sitten kääntelemään ohuita rapisevia sivuja varoen kuin hentoista lasia. No, viikonpäivät tiedettiin ilmankin, tunnettiinhan taksvärkit arkena ja kuultiin kirkonkellot pyhänä. Mutta auringon nousu ja lasku, sellaisia merkintöjä olisi nyt mukava seurata. Muori laittoi kahvipannun tulelle.






















Juuri nyt taivas punersi ja oli kuin pienet kipinät nousisivat metsän pimeydestä taivaankantta kohti. Sellainen ennusti jotakin hauskaa tapahtumaa niinkuin talvikärpänenkin joka pörräsi itsepäisesti ikkunaruudussa.






















Kevään merkkejä huomattiin jo kylpyläparantolassa. Vesitohtori ja koulunopettajan Aune olivat käyneet talven aikana pappilassa vihillä ja nyt nuoripari uurasti aamusta iltaan seurapiirirouvia palvellen. Potilaita kylvetettiin jäisessä vedessä ja kolottavia jäseniä hierottiin syysmyrskyjen jälkeen valmistetulla ruskaleväkeitoksella. Aunen päivät olivat työn täyteiset mutta iltaisin hän usein ikävöi Maija-sisartaan joka asui kaupungissa nukketehtailijan rouvana.

Ikävän kourissa eleli myös provinssitohtorin vaimo joka kaipasi vanhinta tytärtään, saaristolaisvaimoksi ruvennutta. Mitenkä ne siellä kaukana pärjäsivät, olikohan muuta einestä ressukoilla kuin ainaista silakkaa ja katajanmarjaa. Toivottavasti sillipatruuna katsoisi hieman nuorten perään ja auttaisi jos tukalaa tulisi.






















Provinssitohtorin levottomalle vaimolle oli määrätty hermosärkyyn pulveria mutta hänen harhojaan ei voitu mitenkään parantaa. Rouva oli löytänyt historiankirjasta ihmeellisen kuvan josta hän oli tunnistavinaan itsensä Paaavi Johannaksi. Hän oli aina tiennyt eläneensä keskiajalla, nyt siihen tuli varmuus. Rouva leikkasi kuvan irti kirjasta ja piilotti sen tarkoin hopearasiaan piirongin laatikkoon.

Päivät valkenivat hiljakseen, mentiin kevättä kohti. Vielä oli aikaa pääsiäiseen, mutta koitti kuitenkin musta viikko odottamatta. Muori oli eräänä sinertävänä iltana lähtenyt kartanon juhlista piikomasta ja kääntyi vielä katsomaan salin ikkunasta sisään. Siellä juhlavieraat iloitsivat emäntänsä ympärillä pöydän antimia nauttien, mutta Muorille näky oli karmea. Kartanon emäntä istui ruokapöydässä päättömänä. Sellainen sielun näky voi merkitä vain yhtä asiaa - päätön istuja tulisi kuolemaan vielä tämän vuoden aikana.

Niin tapahtui. Maaliskuun ensipäivinä, eräänä viimeisistä pakkasöistä, kartanon rouva nukkui pois elävien joukosta. Mutta kuinka näin voi tapahtua, hänellehän oli luvattu kolme elämää? No, nehän hän oli saanutkin: olonsa täällä elävien kirjoissa, sitten kuoleman jälkeinen elämä ja kolmanneksi elämä pitäjäläisten muistoissa.






















Kuka tulisi nyt asustamaan kartanoa rovasti Sulevi Suitsun lisäksi? Kopeat tyttäret olivat lähteneet leijonankesyttäjien matkaan eikä heistä kuulunut moneen toviin mitään. Ehkä he häpesivät kohtaloaan kun sirkusesityksistä ei tullutkaan sadunhohtoisia prinsessajuhlia. Miehet aloittivat esityksensä kutsumalla leijonia, mutta kun nämä eivät koskaan suostuneet tulemaan esille miehet rupesivat esittämään pettyneelle yleisölle kirppusirkusta. Kirput tekivät saltomortaalejaan kämmenestä toiseen kunnes katosivat tykkänään eikä uusia sirkustaitoisia kirppuja löytynyt.

Kartanoon muutti kevättalvella uusi nuori ompelija, rovastille hyvin mieleinen...